Näytetään tekstit, joissa on tunniste marjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marjat. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Mustikkapiirakka


Mustikkapiirakoista on olemassa varmasti yhtä monta versiota kuin on mustikkapiirakoiden tekijöitäkin. Tämä ohje on minun näkemykseni asiasta. Tällä kertaa mustikoiden tilalle tulikin varsinainen marjojen sekamelska; mansikoita, vadelmia, musta- ja punaherukkoita. Ohjeesta tulee paksu ja mehevä taikina kokonaisen pellillisen verran, joten meillä puolet laitettiin pakkaseen kahvittelijoita varten odottamaan. Terveisiä vaan siskolle, herkkupiirakkaa olisi nyt tarjolla ;)

***************************************************************************************
Mustikkapiirakka

5 dl piimää
5 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
200 g voita tai margariinia sulatettuna
1 l mustikoita (tai muita marjoja)

* Sekoita sooda vehnäjauhojen joukkoon.
* Sulata ja jäähdytä rasva.
* Sekoita piimään sokeri, jauhot ja lopuksi sulatettu rasva.
* Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille ja levitä marjat pinnalle.
* Paista 200-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.
* Parhaimmillaan lämpimänä. Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

*************************************************************************************