lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Kreikkalainen salaatti eli horiatiki


Riippumatta siitä ollaanko Kreikassa vai Suomessa, kreikkalaista salaattin tulee syötyä paljon. Reissun päällä sitä tilataan lounaaksi yksi yhteiseksi tai kummallekin oma. Paikalliset laittavat salaattiinsa paljon oliiviöljyä ja punaviinietikkaa, jopa niin että kasvikset uivat liemessä ;)

Se on paras ruoka, yksinkertaisesti. Kreikassa ja täällä kotosuomessa.

Salaatista löytyy Kreikassakin hiukan erilaisia versioita. Kasvikset tulee lohkoa isoiksi paloiksi, esim. tomaatti vaan reilusti neljään osaan. Kurkku on aina kuorittu ja paprika leikattu poikittaissuuntaan siten että viipaleista tulee rinkuloita. Sipuli ei ole lohkoina vaan leikkausuunta on sipulin renkaiden vastainen.

Kreikan saarilla, Kykladeilla ainakin, salaattiin laitetaan lisäksi kapriksia. Tämä oli viime kesän reissulla uusi tuttavuus ja sopii ihan hyvin salaattiin, jos kapriksista tykkää. Ne tuovat makeiden ja mehevien kasvisten rinnalle hiukan suolaisuutta mukaan yhdessä fetan kanssa. Kuumassa ja helteisessä ilmastossa suolatasapainosta kannattaakin huolehtia. Siinäkin mielessä horiatiki on loistava lounas- ja eväsvaihtoehto reissun päällä!

Ketunleivän versio salaatista on hiukan sovellettu. Aineksina ovat perinteiset tarvikkeet ja oliiviöljystä ja kalamata-oliiveista ei tingitä. Ykkösjuttu koko salaatin onnistumisessa on fetajuuston valinta. Suurin osa kaupan valikoimista ei läpäisekään Ketunleivän kriteerejä. Ainoa mahdollinen valinta fetajuustoksi salaattiin on K-kaupan valimoimista löytyvä Dodonin fetajuusto, joka on oikeaa kreikkalaista juustoa ja sieltä Suomeen toimitettu. Jos et ole tätä vielä kokeillut, niin kokeile. Paluuta kumijuustoihin ja mauttomiin kollegoihin ei sen jälkeen enää ole.

Erona perinteiseen salaattiin meidän keittiössämme on basilikan käyttö. Salaattiin lisätään tuoreen basilikan lehdet sellaisenaan kokonaisena.

*************************************************************************************

Kreikkalainen salaatti
kaksi isoa lautasellista kahdelle

1 kurkku
4 mehevää ja mehukasta kotimaista tomaattia
1 vihreä paprika
1 punasipuli
kalamata-oliiveja, värjäämättömiä
tuore basilika
200-400 g fetajuustoa
oliiviöljyä
punaviinietikkaa
horiatiki -yrttisekoitusta (timjamia, oreganoa, basilikaa)
(kapriksia)

* Kuori kurkku ja pilko se isoiksi paloiksi.
* Leikkaa paprika poikittaissuuntaan renkaiksi.
* Pilko sipuli ja tomaatit.
* Sekoita keskenään, lisää oliivit, feta ja tuoreen basilikan lehdet.
* Lisää reilusti oliiviöljyä ja makusi mukaan punaviinietikkaa.
* Mausta yrteillä ja halutessasi kapriksilla.
* Tarjoile hyvän punaviinin, tuoreen vaalean leivän ja tsatsikin kanssa.

*************************************************************************************